Miksi aloittaa liiketoiminta Virossa

22.02.2017

Helsinki, Suomen pääkaupunki sijaitsee vain 80 km päässä Tallinnasta, Viron pääkaupungista. Lyhyen välimatkan lisäksi on myös paljon muita positiivisia asioita miksi kannattaa harkita yrityksen perustamista Viroon.

Investointeja suosiva verotus, vakaus, yksinkertainen verotus ja alhaiset työvoimakustannukset.

Vakaus

Virossa on vakaa ja luotettava rahoitussektori, joka tukee yrityksen omistamista. Viro pyrkii tekemään liberaalia talouspolitiikkaa, jossa yksityistä omistamista kunnioitetaan ja yrittäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Euroalueeseen kuuluminen antaa vakaan pohjan suomalaisille yrittäjille.

Verovapaat investoinnit

Virossa on tasavero ja yksinkertainen verotusjärjestelmä. Toisin kuin Suomessa ja muissa EU-maissa Virossa yhtiöllä ei ole tuloveroa mikäli voitto investoidaan tai sijoitetaan. Rahat voidaan sijoittaa yhtiöön Virossa tai Suomessa, mikäli pääkonttori on edelleen Suomessa.

Yhtiön tulovero tulee maksettavaksi vain silloin, jos voittoa otetaan ulos yhtiöstä tai maksetaan osinkoja.

Vähän byrokratiaa

Keskeinen tekijä, joka houkuttelee suomalaisia yrityksiä Viroon on, että suurin osa yrityksen asioista voidaan hoitaa internetin kautta, joka säästää aikaa ja vaivaa.

Ammattitaitoinen työvoima, matalammat työvoimakustannukset

Huolimatta euron käyttöönotosta, Viron palkkakulut ovat pysyneet alhaisina. Tilastojen mukaan keskipalkat Virossa ovat noin kolmanneksen suomalaisen työntekijän palkasta. Samalla virolaisen työntekijän taitotaso on korkealla.

Valmisyhtiön tilaamiseksi ottakaa meihin yhteyttä.


    [recaptcha id:recaptcha theme:dark size:compact]